sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Ensimmäinen sunnuntaipostaus

Heissan,

Oon varmaan maailman huonoin bloggari ja ihminen pitämään lupauksia. Mutta yritetään kuitenkin. Ajattelin kokeilla sellaista, että julkaisisin joka viikko sunnuntaina postauksen ja, jos ehdin niin viikolla. Elikkäs tämä olisi ensimmäinen sunnuntaipostaus. Ajattelin myös, että sunnuntai postauksilla olisi jokin teema aina ja oikeasti jokin kunnon sisältö yhdestä aiheesta, kun taas viikolla tuleva olisi hieman vapaampi. 

Sain protukorun itelleni oman leirini tiedoilla!!





















Tänään ajattelin, että voisin kuitenkin vain ihan alukseen kertoa mitä kaikkea minulle on tapahtunut, hieman kuulumisia ja mitä on tulossa.

Kakkui pitää tehdä ainoastaan sen takii, et ne näyttää kivoilt!
Olen ollut siis tämän vuoden opiskelemassa ja kesän töissä. Olen saanut ensimmäisen koko aika työn oikeasti. Olen päässyt Elosen leipomoon tehtaalle työskentelemään. Työ ei sinäänsä ole mitään parasta, mutta mukavia ihmisiä siellä kuitenkin on. 

Odottelen kovasti koulun alkamista ja kesän kulumista nopeasti. Useimman eivät ymmärrä tätä, mutta minusta olisi ihana päästä tapaamaan taas kaikki luokkalaiseni ja kaverini, joita en oikein kesällä ehdi nähdä. Kaiken lisäksi odotan, että syksyllä meidän opiskelu olisi hieman parempaa kuin oli nyt keväällä. Meillä siis alkaa oikeat aineet vasta nyt syksyllä.




Kesältä odotan ehkä eniten sitä, kun pääsen vetämään protuleiriä! vink vink mun protul Kurul, sennuleiril on viel kaks paikkaa auki. Kannattaa tulla.

Muuten kesän olen oikeastaan vain töissä ja sitten viikonloppuina tapaan muutamia ystäviä. Tämä viikonloppu oli viimeinen tänä kesänä mitä olen Jämsässä. Kaksi seuraavaa menää Tampereella, tai toinen ehkä Honkajoella. Sen jälkeen kaksi protulla Kurussa. Tämän jälkeen Helsinkii, Tamperetta ja Tamperetta. Olen siis menossakin paljon.

Viime viikolla olin elämäni ensimmäisissä häissä ja olen onnellinen. Olen tavannut aivan mahtavia ihmisiä ja onnellisempi ei oikein voisi olla.



Mutta iloista alkavaa viikkoa ja pitäkää oikein mukavaa ja hauskaa !!

-Rosa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti